maanantai 28. syyskuuta 2015

Hukassa?

Tulevaisuus. Se mieltä kaivava juttu, jota meille on syötetty päiväkodista asti – se tulee aikanaan väkisin vastaan jokaiselle. Vai kuka väittää, ettei ole ikinä kohdannut kysymystä "Mikä susta tulee isona?". No ööö, iso? Pienenä sitä mentiin vaan mielikuvituksen mukaan, eikä turhia mietitty. Kuinkakohan moni oikeasti päätyy siihen päiväkodin unelma-ammattiinsa (mä tosin vastasin tähän kysymykseen haluavani olla äiti, sitäkin toivottavasti jonain päivänä.)? Tulevaisuus on varmasti kaikilla, varsinkin nuorilla, jossain vaiheessa mielessä – lähinnä vaan ahdistavana mörkönä, jos ei yhtään tiedä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Nyt kun pitäisi jo nuorena tietää, mitä elämältä haluaa, ei kokeilulle ja unelmoinnille jää varaa. Vai onko näin?



Yhdeksännellä luokalla mulla oli selvät sävelet tulevaisuutta silmälläpitäen : lukiossa valitsen pitkän matikan, pitkän fysiikan, pitkän kemian sekä pitkän biologian. Lääkikkseen siis mennään. Idea tuntui omalta jonkin aikaa (niin kuin ne kaikki suunnattoman hyvät idea), mutta viimeisen vuoden ajan suurin syy valintaan ovat kuitenenkin taitaneet olla ympäristön painostus ja odotukset mua kohtaan – olin hyvä koulussa, haaveilin lääkiksestä ja tavoittelin suuria, joten sitä mun oletettiin olevan jatkossakin. Mun odotettiin pärjäävän, kaikki odottivat mun hakevan sinne lääkikseen – olishan se nyt hienoa, jos musta tulis lääkäri. Osittainhan tähän vaikuttaa myös mun oma käyttäytyminen, jos sitä suuta ei avaa, niin ei saa ääntänsä kuuluviin. Mieli, elämänarvot ja asenteet ovat kuitenkin muuttuvia. Viime vuoden vaikeudet, lukion pitkittäminen ja voimistelun lopettaminen tapahtuivat kaikki todella nopella syklillä, mutta ne saivat mut miettimään asioita. Lähiaikoina oonkin puntaroinut tulevaisuutta useasta eri näkökulmasta ja tullut tulokseen, ettei se lääkkis ole ihan oikeasti sitä, mitä mä haluan. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi sellaisille asioille, joista ei nauti. Asiat, joita tavoittelemme, tulisivat suorittaa intohimolla. Tätä ei tapahdu, jos tavoiteltava juttu ei ole mieleinen. Siitä kehkeytyy vaan lisää stressiä. Tuntuu hyvältä vihdoin sanoa tämä ääneen, mutta näin on näreet. Yksi haave on haudattu, mutta varmasti löytyy monta seuraajaa tilalle. 


Mulla on elämää tällä hetkellä tahdittamassa lukio, jonka aion suorittaa loppuun, mutta sen jälkeisestä elämänkulusta ei ole vielä tietoa. Eikä vielä tarvitsekaan. Aina ei täydy olla sitä suunnitelmaa tai jopa varasuunnitelmaakin takataskussa, välillä voi olla luvan kanssa vähän hukassa. Asiat kirkastuvat, kun niiden aika on, turha sitä on etukäteen murehtia. 

Mulla on kuitenkin yksi unelma, joka on kasvanut mun sisällä viimeisen parin kuukauden aikana – siinä kohtaavat mulle monta tärkeää asiaa, joita elämältäni haluan. Mä en tiedä, että miten mä sen saavutan, mutta sekin varmasti selkiintyy ajan myötä. Siihen väliin tulee mahtumaan monta monituista juttua, jotka voi ohjata mua lähemmäksi tai kauemmaksi – tai sitten vain lähemmäksi, se taitaa olla asennekysymys. Aina voi kokeilla ja aina voi myös palata, jos ei se mielytäkään. 

Mä en tiedä huomisesta, mutten halua murehtia eilistäkään. Eletään tässä hetkessä ja nautitaan siitä. Annetaan elämänvirran johtaa ja pidetään tää hetki hauskaa, tulevaisuus selkiintyy, kun sen aika on. 

love, Maiju

1 kommentti:

  1. Ihana postaus! Itse lukion ensimmäisellä luokalla olen ja musta halutaan eläinlääkäriä. Se on pienenä ollut ihan se must juttu, mutta nykyään vähän mietityttää. Ongelmana vaan on etten tiedä mitä aineita kannattaisi valita ja kirjoittaa, kun ei kaikkia kuitenkaan voi kirjoittaa... Tai voi, mutta siihen mulla ei riitä motivaatiota :D Tuntuu, että alan stressaamaan kirjotuksista, jos en tietäisi mitä teen tulevaisuudessa.

    VastaaPoista