lauantai 31. maaliskuuta 2018

KEVÄISET KUULUMISET


On kulutnut vähän turhankin pitkä aika siitä, kun mä olen viimeksi antaumuksella höpötellyt omia kuulumisiani tänne blogiin – edellisestä postauksesta, jossa valokeilassa eivät paistattele ruoka, ravitsemus tai reseptiikka (vaikka nämä tuppaavatkin olemaan erittäin olennaisia asioita meikäläisen päivittäisessä elämässä) on vierähtänyt jo reilusti yli kaksi vuotta.. Että sellaista :D. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että paljonhan tuohon muutamaan vuoteen on mahtunut: olen taittanut matkaa ympäri Eurooppaa junan kyydissä, käynyt tutustumassa elämään Etelä-Amerikassa ja elänyt kesän aupairina Barcelonan palmujen alla. Olen tanssinut välillä paljon ja välillä vähemmän, olen tehnyt töitä vähän liikaakin ja siitä johtuen käynyt taas uupumuksen rajamailla, suorittanut ajokortin (ja edelleen suorittelen sitä syventävää vaihetta, eihän tässä mikään kiirekään paina päälle, kun suoritusaika umpeutuu vasta kesäkuun alussa!) ja ennen kaikkea vihdoin ja viimein kahlannut läpi – yhden itsenäisen kurssin puuttuvaa suoritusta lukuunottamatta – lukion ja onnistunut selviytymään kuuden eri aineen ylioppilaskirjoituksista yllättävän hyvällä menestyksellä. Sellainen paketti tiivistettynä tuo reilut pari vuotta. Tuona aikana olen monta kertaa haaveillut, että aloittaisin taas kirjoittamaan kunnolla, sillä kirjoittaminen on mulle eräänlainen työkalu elämässä, jonka voimin saan järjesteltyä ja jäsenneltyä mun pienessä päässäni vellovaa ajatuksenvirtaa. Mutta koska olen vähän joko–tai ihminen monenkin asian suhteen, niin päätin lykätä blogin jatkoa siihen asti, että pystyn panostamaan tähän kunnolla. 



Ylioppilaskirjoitukset on nyt tosiaan jätetty taakse ja ajatukset suunnattu kohti kevättä ja etenkin tulevaa kesää – tiedossahan on tosiaan heti kesän alkajaisviikonloppuna mun ylioppilasjuhlat ja kaksikymppiset peräkkäisinä päivinä, yhtä juhlaa siis kokonaiset kaksi vuorokautta! Nyt kun kirjoitukset ovat ohi, niin mulla on enemmän aikaa muun muassa työn tekemiselle – tosin  olen työskennellyt lähestulkoon koko lukion ajan opiskelujen ohella, niin päivät tahtovat silti tuntua aikamoisen tyhjiltä. Aloitin  tosiaan helmikuussa työt My Body&Balance -nimisellä hyvinvointistudiolla, jonka tiloissa pyörivät viikottaiset pienryhmäliikuntatunnit rankasta kiertoharjoittelusta aina mieltä ja kehoa hellivään Yin-joogaan. Lisäksi järjestämme muun muassa hyvinvointimatkoja Italiaan – olen itse lähdössä mukaan toukokuun alussa järjestettävälle piloottimatkalle Toscanaan ja täytyy myöntää, että aikamoisen innoissani olen! Voitte vain kuvitella, kuinka inspiroiva ja energisöivä työympäristö ja -yhteisö tämä mulle on. Olikin oikea luojan lykky, että tämä työpaikka osui kohdalle.  

Vaikka päivät eivät nyt olekaan aivan täyteen ammuttuja kaikesta tekemisestä, niin toisaalta huomaan, että olo on ollut aiempaa väsyneempi ja ryytyneempi, sillä pitkä luku-urakka kulutti voimia melkoisesti  – nyt kun on kerennyt ottaa vähän iisiä, niin sen väsymyksenkin huomaa herkemmin ja selkeämpänä kuin silloin, kun päivät ovat aamusta iltaan iintensiivisesti aikataulutettuja. Tämä pidennetty vapaa viikonloppu osui siis loistavaan saumaan. Kulunut päivä onkin mennyt oikeastaan    
palautuessa kuluneen viikon töistä ja treeneistä: päivä hurahti kotona oleskellessa sekä nauttiessa kauniista ja raikkaasta kevätsäästä kävelylenkin muodossa. Kyllä sitä tässä valoisan ajan lisääntyessä piristyy itsekin.


Summasummaarun, elämä kulkee nyt aika mukavasti. 

Auringontäyteistä, rauhallista ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

love, 
Maiju 


2 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa ja hienoa, että olet päässyt reissaamaan maailmalla. Paljon onnea myös valmistumisesta ja tulevista synttäreistä! Jatka blogin kirjoittamista vasta sitten, kun se tuntuu oikealta hetkeltä. :) Hyvää alkavaa kevättä sinulle .:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa !:)

    VastaaPoista